Pennun kouluttaminen

puppy-training-1Pennun kouluttaminen on mielekästä, mutta pitkäjänteisyyttä vaativaa puuhaa. Ne alkavat toistaa toimintaa, jonka huomaavat olevan niille hyödyllistä ja kannattavaa, joten kouluttajan tehtävä onkin miettiä, miten koiran saisi ymmärtämään mitä halutaan. Ihmisen täytyy sisäistää, miten koulutuksesta tehtäisiin myös koiralle haluttavaa. Pienen pennun kouluttamisen pääperiaate ei ole monimutkainen. Aina kun pentu saadaan tekemään jotakin toivottua, sitä tulee palkita asialla tai esimerkiksi ruoalla; jollakin, mitä se juuri silloin haluaa. Kun pentu taas toimii ei halutulla tavalla, sitä ei tulisi huomioida ollenkaan.

Palkintoja tulee käyttää koulutusvaiheessa niin, että pentu saa palkinnoin kaikista oikeista suorituksista. On tärkeää antaa selkeät ohjeet sekä palkita välittömästi oikein toimiminen, jotta se ymmärtää, mikä oli oikeaa käyttäytymistä. Sitten kun pentu alkaa toistaa oikeaa toimintaa, voidaan kehua välittömästi, mikä on palkinto sellaisenaan ja antaa makupaloja harvemmin. On tärkeää tehdä paljon toistoja useiden päivien ajan erilaisissa oloissa, jotta pentu tottelee tarvittaessa missä tahansa vastaan tulevassa tilanteessa.

Pennun sosiaalistaminen eri tilanteisiin

Kasvattajan aloittama sosiaalistaminen jatkuu uuden omistajan saatua pentu kotiinsa. Pentua pyritään totuttamaan koskettamiseen, tutkimiseen ja kaikenlaiseen kanssakäymiseen, sekä hoitoon kuten turkin harjaamiseen, silmien pesuun ja kynsien leikkaamiseen muutamasta elinviikosta alkaen. Sen lisäksi hyvällä kasvattajalla ollut pentu on nähnyt eri-ikäisiä ja kokoisia ihmisiä, lapsia ja eri tavalla käyttäytyviä luonteita sekä eri ympäristöjä.

Pienten pentujen on totuttava kulkemaan kuljetuskopassa autossa. Mikäli ne varttuvat perheolosuhteissa, ne tottuvat eri ääniin, kuten televisioon, keittiön kolinoihin, liikenteen meteliin ja moniin muihin.

Ulkoilutus hihnassa on aloitettu jo kasvattajan kanssa, vaikkakin utelias pentu saattaa välillä kirmata tutustumaan uusiin asioihin, eikä ymmärrä, että hihnassa olisi tarkoitus kulkea ihmisen ehdoilla. Myös uusissa olosuhteissa pentu saattaa kieltäytyä kävelemästä eteenpäin, jolloin kehottaminen ja vahvistaminen on tarpeellista. Ei ole hyvä pakottaa pentua eteenpäin vaan antaa sen toimia aluksi tutustuen ympäristöön pikkuhiljaa. Omistajan tulee edelleen jatkaa pennun sosiaalistamista ja uusiin tilanteisiin totuttamista. Pennun on saatava runsaasti myönteisiä kokemuksia erilaisista tilanteista, jotta se oppii jo nuorena vaihtuviin olosuhteisiin.

Nuoret pennut ovat herkkiä kielloille ja käskyille, joten kouluttajalta ei vaadita yleensä kovia kieltoja, vaan ne oppivat nopeasti mitä saa tehdä ja mitä ei. Alle puolivuotiaan koiran olisi hyvä nähdä muita koiria melkein joka päivä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *